Hääpalvelut, hääkuvaus, hääsuunnittelu - Villa Ivan Falin

Hääpalvelut, hääkuvaus, hääsuunnittelu

HÄÄSUUNNITTELU

Toinen kysyi ja toinen vastasi ”kyllä” – on siis aika aloittaa häiden suunnittelu! Millaisia tunteita se herättää? Onko se ihanaa vai kamalaa? Toiset ovat suunnitelleet omia häitään viisivuotiaasta saakka, kun taas toisille isojen juhlien suunnittelu tuo hikikarpalot otsalle eikä oikein tiedetä, mistä aloittaa.

Onneksi kumpaankin tilanteeseen löytyy ratkaisu. Suunnitelmissaan varma ja oma-aloitteinen hääpari voi valita paikan, jossa pääsee tekemään paljon itse, tai paikan, jossa henkilökunta toteuttaa suunnitelmia hääparin toiveiden mukaan. Hikikarpaloita otsalta pyyhkivä hääpari taas voi ottaa avuksi hääsuunnittelijan.

Hääsuunnittelijan käyttö yleistyy. Hääparit ovat kiireisiä eikä aikaa askarteluun ole. Myös ammattimaisen palvelun arvostus on nousussa, ja moni luovuttaa mielellään elämänsä tärkeimmän päivän suunnitteluvastuun osaaviin käsiin. Päivästä, jonka hintalappu on usein joka tapauksessa iso, halutaan nauttia alusta loppuun ilman stressiä ja kiirettä. Tällöin hääsuunnittelija on oiva ratkaisu.

Suomesta löytyy hääsuunnittelijoita jo hyvä määrä, eli valinnanvaraa riittää. Hääsuunnittelijan valinnassa tärkeää onkin valita suunnittelija, jonka tyyli miellyttää ja joka herättää luottamuksen heti ensi tapaamisella. Hääsuunnittelijat tarjoavat paljon erilaisia vaihtoehtoja somistepaketeista kaiken kattavaan suunnitteluun ja toteutukseen.

Myös jotkin juhlapaikat tarjoavat kattavia palvelukokonaisuuksia, joihin kuuluu somisteiden, bändin, cateringin ja kaiken muun tarvittavan varaaminen ja organisoiminen hääparin puolesta. Villa Ivan Falin kuuluu tähän kategoriaan. Lue lisää yhteistyökumppaneistamme ja palveluistamme.

Lue myös hääsuunnittelija Sonja Wikströmin vinkit häiden ohjelman suunnitteluun.

Hääsuunnittelijan roolista ja palveluista voit lukea lisää täältä

HÄÄKUVAUS

Hääkuvaus on kenties yksi häiden tärkeimmistä elementeistä. Hääkuvaaja taltioi päivän hetkiksi, joita hääpari ja vieraat saavat elää kuvien avulla häiden jälkeen yhä uudelleen ja uudelleen. Jokainen hääpari haluaa, että kuvat ovat onnistuneita, jotta niiden siivittäminä muistoihin on ihana palata.

Onnistunutta hääkuvausta varten kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:

  • Hääkuvaajan valinta

Hääkuvaajia on tarjolla paljon, ja oikean kuvaajan valinta voi olla hankalaa. Suosituksia on aina hyvä kysellä, mutta se, mikä toimii yhdelle, ei välttämättä toimikaan toiselle. Jokaisella kuvaajalla on oma tyylinsä – romanttinen vai rouhea, pehmeän utuinen vai skarpimpi? Kuvaajan tyyliin kannattaa ehdottomasti tutustua ennen valinnan tekemistä ja miettiä tarkkaan, millaisesta tyylistä itse pitää.

Kuvaajaa valitessa on myös tärkeää kiinnittää huomiota henkilökemioihin. Onko sinulla turvallinen ja luottavainen olo kuvaajan kanssa keskustellessasi? Saatko äänesi kuuluviin ja koetko tulevasi ymmärretyksi? Muista, että kuvaaja on tärkeä osa päivääsi, joten kuvaajaksi  on syytä valita henkilö, jonka kanssa ei tarvitse jännittää.

  • Hääkuvaukselle varattu aika ja päivän aikataulutus

Kommunikoi kuvaajalle toiveesi kuvien suhteen sekä kuvauspaikan etäisyys kirkosta tai juhlapaikasta, ja miettikää yhdessä kuvaukseen tarvittava aika. Keskustele kuvaajan kanssa myös omasta suhtautumisestasi kuvattavana olemiseen. Jos tilanne on sinulle epämieluisa ja jännität, on hyvä varata aikaa hieman enemmän, jotta saat tarvittavan ajan rentoutua. Rentous ja hyvä fiilis näkyvät kuvissa.

Kerro kuvaajalle myös tarkasti koko päivän aikataulu ja kommunikoi selkeästi ne hetket, jotka haluat ehdottomasti tallennettavan kameralle. Näin kuvaaja osaa olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja ylimääräiseltä sähläykseltä vältytään.

  • Kuvauspaikka

Mieti etukäteen, missä haluaisit kuvat otettavan. Haluatko taustalle luontoa, kaupunkimaisemaa, studion vai juhlapaikan? Kuvauspaikka kannattaa valita logistisesti suhteellisen läheltä juhlapaikkaa, jotta siirtymiin ei kulu kohtuuttoman paljon aikaa. Jos viivytte kuvauksissa yli puoli tuntia ja vieraat ovat jo juhlapaikalla, pidäthän huolen, että vieraille on tarjolla jotain juotavaa ja mahdollisesti myös pientä purtavaa.

Kuvauspaikan suhteen on myös hyvä ottaa huomioon hallitsemattomat sääolosuhteet. Jos ulkona sataa ja myrskyää, ulkokuvaukselle on hyvä olla varasuunnitelma.

  • Kuvaajan esittely vieraille

Jos kuvaaja on koko juhlan ajan paikalla ja kuvaa vieraita, on hyvä idea esitellä kuvaaja vieraille. Näin vieraiden ei tarvitse miettiä, onko kameran kanssa häärivä ihminen kuvausta harrastava vieras vai ammattikuvaaja, jolloin vieraiden on helpompi olla kuvattavin. Hyvä aika esittelylle on vaikkapa hetki, jolloin kaasot ja bestmanit kertovat juhlan kulusta ja muista käytännön asioista.

  • Muista myös kuvaajan ruokailu

Kuvaaja tekee pitkän päivän, ja hänkin tarvitsee ravintoa. Voit tarjota kuvaajalle joko samaa ruokaa kuin vieraillekin tai pyytää cateringia tekemään kuvaajalle ja muille häissä hääriville ammattilaisille, kuten bändille, ns. crew-ruoan. Tämä on hieman halvempi ja yksinkertaisempi vaihtoehto, jonka tarjoiluajassa on myös enemmän joustonvaraa. Kysy cateringilta asiasta lisää – hyvä catering tarjoaa myös crew-ruokailuvaihtoehdon.

  • Varaa ajoissa

Suosituimmat kuvaajat varataan jopa puolitoista vuotta aiemmin, joten ole ajoissa. Eritoten suosituimmat hääpäivät eli kesälauantait menevät varhain, joten kuvaajan varaamisen kanssa ei kannata odotella turhan pitkään.

Aiheesta voisi kirjoittaa vaikka kuinka pitkästi lisää, mutta jätetään loppu ammattilaisille eli kuvaajille itselleen. Lue lisää hyviä vinkkejä hääkuvaukseen liittyen seuraavilta sivuilta: https://www.kallioniemi.fi/vinkkej-hkuvauksiin, https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/1444869

JUURI NYT

UUTTA JA AJANKOHTAISTA - VILLA IVAN FALINISSA TAPAHTUU.
Myynnin Kick Off

Myynnin Kick Off

Myynnin Kick Off - motivaatio ja tulokset uudelle tasolle  Villa Ivan Falin ja supersuosittu...

lue lisää
Strategiapäivä

Strategiapäivä

Strategiapäivä Villa Ivan Falinissa Strategian luominen ja johtoryhmän kokoukset ovat hetkiä,...

lue lisää
Skatanniementie 4, 00980 Helsinki (käynti Eteläreimarintien alusta)
+358 40 158 7560   |   info@villaivanfalin.fi
Yritysmyynti
 +358 45 847 4145  |   sales@villaivanfalin.fi
© Villa Ivan Falin 2021  |  Tietosuojaseloste
WordPress Video Lightbox