Pukeutuminen häihin - Villa Ivan Falin

Sulhasen pukeutuminen

Sulhanen ei pukeudu koskaan väärin pukeutuessaan mustaan pukuun. Perinteisesti on ajateltu, että sulhasen pukeutuminen määrittää myös muun hääväen pukeutumista. Vaihtoehtona ovat päivähäissä saketti, hieman perinteisen etiketin vierestä bonjour-puku, iltahäihin sopiva ja aina tyylikäs frakki tai smokki. Myös kansallispuku on etiketin mukainen hääasu.

Morsiamen pukeutuminen

Morsiuspuku herättää paljon tunteita, ja sen osalta morsiamella voi olla varsin selvät sävelet tai sitten paljon mietittävää.

Morsiuspuku on perinteisesti ollut valkoinen ja täyspitkä. Se ei ole kuitenkaan nykyisin mikään vaatimus, vaan morsiamen omat mieltymykset saavat näkyä morsiuspuvussa. Morsiuspuvut ovat usein varsin arvokkaita, ja sen hankkimisessa vaihtoehtoina ovat valmiin puvun hankinta, teettäminen tai vuokraaminen. Jotta morsian voisi vaikuttaa omaan pukuunsa mahdollisimman paljon, sen hankkimiseen kannattaa varata hyvin aikaa ja olla ajoissa liikkeellä.

Morsiuspuvun hankinnan yhteydessä kannattaa muistaa miettiä ajoissa myös kenkiä, asusteita ja koruja.

Häävieraiden pukeutuminen

Häiden pukukoodi on hääparin päätettävissä ja sen voi ilmoittaa kutsussa. Yksinkertaisin lähestymistapa on tumma puku. Miehen pukeutumiskoodina tumma puku tarkoittaa pukua valkoisella paidalla, mustilla nahkakengillä ja konservatiivista solmiota.

Naisen pukeutumiskoodi on tulkinnanvaraisempi. Nainen voi pukeutua värikkäästi mutta juhlavasti. Käytännössä se tarkoittaa leninkiä tai jakku-/housupukua. Valkoinen väri varataan yleensä morsiamelle ja mustan käyttöä perinteisesti vierastetaan. Häävieraat voivat aina kysyä pukeutumisesta etukäteen.

Selkeä pukukoodin ilmaiseminen on kohteliasta, sillä se helpottaa vieraiden valmistautumista.

JUURI NYT

UUTTA JA AJANKOHTAISTA - VILLA IVAN FALINISSA TAPAHTUU.
Pop up -tapahtuma 23.9.23

Pop up -tapahtuma 23.9.23

Huvilalla tapahtuu 23.9.23! Lämpimästi tervetuloa ainutlaatuiseen Pop Up -tapahtumaan. Villa Ivan Falinin tilat täyttyvät taiteesta ja tekemisestä, sauna lämpiää rannassa ja nälkä taltutetaan aidolla italialaisella piazzalla.

lue lisää
Skatanniementie 4, 00980 Helsinki (käynti Eteläreimarintien alusta)
+358 40 158 7560   |   info@villaivanfalin.fi
Yritysmyynti
 +358 40 158 7560  |   sales@villaivanfalin.fi
© Villa Ivan Falin 2021  |  Tietosuojaseloste
WordPress Video Lightbox