Rekry - Villa Ivan Falin

Villa Ivan Falin työnantajana

Huvilaa pyörittää tapahtuma-alan ammattilaisten pieni jengi, jonka intohimo on tarjota asiakkaille hetkiä, jotka muistetaan. Pieni organisaatiomme on ketterä ja jokainen pääsee käyttämään vahvuuksiaan monipuolisesti sekä oppimaan uutta.

Järjestämämme tilaisuudet ovat hauskoja, innovatiivisia ja laadukkaita. Parasta syntyy silloin, kun nautimme työstämme ja saamme elää asiakkaiden rinnalla tärkeitä hetkiä.

Ydinjengin lisäksi tiimiimme kuuluu suuri joukko yhteistyökumppaneita, jotka edustavat alojensa parhaimmistoa. Yhteistyökumppaneiksi olemme valikoineet sellaiset, joiden arvot ja tekeminen ovat linjassa omiemme kanssa.

Toimintaamme ohjaavat arvot

Do good – Feel good

Pidä hauskaa 

Ole utelias 

Pysy liikkeellä

Tarinamme ja visiomme

Päädyimme huvilayrittäjiksi hullun päähänpiston seurauksena vuoden 2019 loppupuolella etsiessämme uusia sijoitusasuntoja. Etsintä johti sattumien seurauksena sivupolulle ihanaan huvilaan – Villa Ivan Faliniin ja hetken aikaa pohdittuamme päätimme ryhtyä huvilayrittäjiksi.

Pandemia alkoi, kun olimme ehtineet olla alle puoli vuotta auki, mutta siitä huolimatta olemme onnistuneet tavoittamaan asiakkaat, jotka arvostavat palvelua ja laatua.

Koska olemme joukko uteliaita ja motivoituneita tyyppejä, kuuntelemme asiakkaitamme tarkalla korvalla ja kehitämme jatkuvasti toimintaamme.

Meillä unelmoidaan, ideoidaan ja toteutetaan, eikä mikään ole mahdotonta. Villa Ivan Falin on matkalla Helsingin halutuimmaksi kokous- ja juhlatilaksi!

Avoimet Työpaikat

Meillä ei ole tällä hetkellä avoimia työpaikkoja

JUURI NYT

UUTTA JA AJANKOHTAISTA - VILLA IVAN FALINISSA TAPAHTUU.
Skatanniementie 4, 00980 Helsinki (käynti Eteläreimarintien alusta)
+358 40 158 7560   |   info@villaivanfalin.fi
Yritysmyynti
 +358 40 158 7560  |   sales@villaivanfalin.fi
© Villa Ivan Falin 2021  |  Tietosuojaseloste
WordPress Video Lightbox